Mitä saisit yhden kulttuuripääkaupunki-tittelin hinnalla?

Hintalappuja Oulun viimeaikaisille turhamaisuushankkeille:

Kulttuuripääkaupunkihanke: Kokonaisarvio 50 miljoonaa, josta Oulun osuus 20 miljoonaa euroa (tältä erää, koska lisäyksiä budjettiin voidaan tehdä myöhemmin).

Sykkelit: 10 vuodelle varattu reilut 6 miljoonaa euroa. Koska pyöriä ei lopulta saatu, kaikki, mitä hankkeeseen ehdittiin sijoittaa, meni kankkulan kaivoon.

Sähkösykkelit: Asiasta neuvotteleva lautakunta ei ole antanut edes jonkinlaista arviota hinnasta, mutta epäilemättä kalliimmaksi tulee kuin alkuperäinen sykkelihanke.

Elämysareenan suunnitteluvaihe: Tiedämme, mutta emme saa kertoa, koska kaupunginhallitus valitsee salailla asiaa. He ovat vapaita tiedottamaan siitä, mikä hankkeen suunnittelemisen budjetiksi asetettiin, mutta koska he salailevat asiaa ja koska valtuutetut eivät saa kertoa kaupunginhallituksen infoissa kuultuja asioita, valtuusto pakotetaan mukaan salailuun. Sen arvaa kuitenkin jokainen, että halpaa lystiä tästä ei tule.

Yliopiston siirto Raksilaan: Rakennusvaihe n. 300 miljoonaa, jonka lisäksi opiskelijoille ja henkilöstölle tulee ylimääräisiä kuluja mm. matkakustannusten, keskustan alueen kalliimpien asuntojen ja Linnanmaan 2000 maksuttoman parkkipaikan menetyksen myötä.

Jotta näihin summiin saataisiin hieman suhteellisuutta, kerrottakoon, että valtuustossa on väännetty mm. luistinradoista, joiden ylläpito maksaa 2000 euroa vuodessa, ja kyläkouluja on lakkautettu 100 000 euron vuosisäästön vuoksi. Yllä mainittujen hankkeiden hinnat ovat siis huikeita.

Mutta kuka näitä hankkeita on halunnut? Lähtikö kulttuurikaupunkihanke tai yliopiston siirto liikkeelle siten, että oululaiset asettuivat niitä vaatimaan? Ovatko asukkaat laajalti vaatineet elämysareenaa tai sähkösykkeleitä? Jos ovat, se on kyllä meiltä mennyt ohi.

Mitä asukkaat oikeasti haluavat? Me voimme puhua vain omasta kokemuksestamme, mutta seuraavat asiat toistuvat usein, kun asukkaat kertovat, mikä heille on tärkeää:

-Laadukkaat ja helposti asukkaiden saatavilla olevat peruspalvelut

-Kyläkoulut ja pienet ryhmäkoot kouluissa ja päiväkodeissa

-Matala kuntaveroaste ja palvelumaksut

-Paremmat palvelut erityisryhmille kuten vammaisille, vanhuksille ja omaishoitajille

-Toimiva julkinen liikenne

-Autoiluystävällinen politiikka myös keskustassa

-Hyvät ja kaikkialle ulottuvat virkistyspalvelut kuten ulkoliikuntapaikat ja uimarannat

Siinä joitain esimerkkejä yleisimmistä asukkaiden toiveista. Jos nämä ovat asukkaiden toiveet, miksi toiveisiin vastataan kaikella, mitä kukaan ei koskaan ole pyytänyt?

Linnanmaan uimahallihankkeen kariutuminen oli monelle pettymys, mutta odotettavissa oleva sellainen: uimahallit ovat erittäin kalliita virkistyspalveluita ja päätyvät helposti viemään niin suuren osan virkistysbudjetista, että niistä maksetaan heikompina virkistyspalveluina kaikkialla. 

Kuitenkin uimahallin olisi saanut halvemmalla kuin kulttuuripääkaupunkihankkeen - uimahallin rakennuskustannusten odotettiin olevan 14 miljoonan tietämillä, eli jos Oulu2026-rahat olisi sijoitettu virkistyspalveluihin, niillä olisi saatu uimahalli, ja miljoonia olisi jäänyt yli muiden palveluiden järjestämiseen. Kuinka moni oululainen haluaa mieluummin, että Oulua saa EU-setien luvalla kutsua jollain tittelillä yhden vuoden ajan kuin palvelut, jotka parantavat heidän elämänlaatuaan joka päivä?

Päättäjien visiointi on karannut kauas oululaisten arjesta. Tuskin se käy edes turhamaisuushankkeita puuhaavien mielessä, miten nämä hankkeet kaupunkilaisten tarpeisiin vastaavat ja heidän elämäänsä parantavat. Kaupungintalon uusaateliset elävät omissa maailmoissaan, joissa yrityslobbaajien ääni kuullaan aina, ja Arina saa kaikessa tahtonsa läpi, ja kaupunkilaisten mielipiteet jätetään kepeästi huomiotta.

Alussa mainitut hankkeet ovat vain muutama esimerkki siitä, miten oululaisten rahoja tuhlataan samalla, kun heidän tarvitsemansa palvelut laiminlyödään. On laitettu mm. yli 700 000 euron lamput Plaanaojan varteen, ja jostain kaupunki oli löytänyt ostettavaksi pyöränpumppaustelineitä, jotka maksoivat 4000 euroa kappaleelta. Eli yksi tällainen pyöränpumppu vastaa kuluiltaan kahta vuodeksi ylläpidettyä luistinrataa. 

Kaupunki myös jakelee varoja ystävien ja aatetovereiden hankkeisiin varsin kevyin perustein. Oulu Pride on saanut kaupungilta viimeksi 6000 euron rahoituksen huolimatta siitä, että koko tapahtuman kirjanpito on ilmeisen vääristeltyä - tasasummista koostuvia kuluja, kuluja, jotka eivät voi pitää paikkaansa, ja suurimpana kuluna tietysti henkilöstön palkat - eli kaupunkilaisten rahojen ohjaaminen järjestäjien taskuihin. Teemme vaalikiireiden väistyttyä tarkan selvityksen Priden epämääräisestä kirjanpidosta ja ryhdymme asianmukaisiin toimiin väärinkäytösten selvittämiseksi - päättäjiä kun ei näköjään kiinnosta katsoa, mihin heidän pois jakamansa oululaisten rahat käytetään.

Monikulttuurisuustoimintaan on aina rahaa, ja huomattava osa valtuustosta vastusti viimevuotisessa äänestyksessä maahanmuuton kulujen selvittämistä ja säästökohteiden etsintää niistä - eli sitä, että maahanmuuton kulut asetettaisiin lopultakin samalle viivalle tavan oululaisten palveluiden kulujen kanssa. Terveydenhuolto ja koulutus ovat koko ajan olleet siinä tilanteessa, että jokaisen oppilaan ja potilaan hinta kaupungille tiedetään, ja säästöjä niistä etsitään - ja aktiivisesti sitä on tehtykin. 

Ymmärrettävästi kaupunkilaisen on vaikea uskoa valtuuston toimivan hänen edunvalvontakoneistonaan, kun moni valtuutettu käytännössä sanoo hänelle, että olet kaupungissasi toisen luokan kansalainen, jolta voi leikata, kun taas maahanmuuttajat ovat pyhä lehmä, jota ei koskaan sovi leikkauksille altistaa.

Kaiken tämän vuoksi olemme pyrkineet koko ajan pitämään esillä kaupungin turhamaisuushankkeita. Mikäli niitä ei olisi, ei olisi painetta veronkorotuksille tai leikkauksille. Päättäjät pyrkivät antamaan oululaisille sen kuvan, että turhamaisuushankkeet eivät olisi suuri menoerä. Tämä on sumutusta, jolla yritetään vain suojella omia lemmikkihankkeita asukkaiden arvostelulta.

Jo kulttuuripääkaupunkihankkeen hinnalla palkkaisi vaikkapa 500 opettajaa ja hoitajaa vuodeksi, ylläpitäisi kirjaimellisesti tuhansia liikuntapaikkoja tai hankkisi vaikkapa sen Linnanmaan uimahallin. Sillä voitaisiin perua viime vuonna opettajiin kohdistetut leikkaukset ja varmistaa, ettei tuleva oppivelvollisuuden laajentaminen tule ajamaan kaupungin taloutta kaaokseen.

Vertailukohtana kulujen suuruudelle voi käyttää vaikkapa terveydenhuollon kuluja, jotka ovat aina yksi kaupungin suurista menoeristä. Viimeisimmässä talousarviossa alan kulut laskettiin 678 miljoonaksi. Jo tässä julkaisussa mainitut esimerkit turhamaisuushankkeista vastaavat kustannuksiltaan yli puolta kaupungin terveydenhuoltomenoista. Emme siis todellakaan puhu pikkurahoista.

Puhutaan huimista summista, ja oululaisilta on täysin oikeutettua kysyä, miksi nämä valtavat summat - jopa sadat miljoonat - käytetään hankkeisiin, joita kukaan ei ole pyytänyt. Heillä on kaikki oikeus vaatia todellista vastinetta verorahoilleen ja päätöksentekokulttuuria, joka lähtee kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja edun ajamisesta - ei sellaista, jossa kaupunkilaiset saavat vain alistua maksajiksi milloin millekin humpuukihankkeelle.

Oulun kuntapolitiikan kulttuuri on pitkään ollut edesvastuuttomuuden, kaupunkilaisiin kohdistuvan piittaamattomuuden ja salailun myrkyttämää, mutta asioiden ei tarvitse olla näin aina. Nyt on se aika, kun voit vaikuttaa siihen, mitä valtuusto rahoillasi seuraavat neljä vuotta tekee. Käytä ääntäsi ja näytä sinua vuodet ylenkatsoneille päättäjille, että mitta on tullut täyteen.

Ehdokasesittely: Junes Lokka

Olen Junes Lokka, 41-vuotias yrittäjä, valtuutettu ja vapaa toimittaja. 

Olen valtuustokaudellani pyrkinyt toimimaan järjen äänenä valtuustossa, joka tuhlaa kymmeniä miljoonia turhamaisuushankkeisiin, kuten kulttuuripääkaupunkihankkeeseen, nostaessaan samalla kuntaveroastetta, leikatessaan palveluista ja heikentäessään kaupungin työntekijöiden asemaa.

Olen vaatinut määrätietoisia toimia räjähdysmäisesti kasvaneen ulkomaalaisten seksuaalirikollisuuden kitkemiseksi, mutta koska yksi mies ei juuri voi ongelmien ratkaisulle vastahakoisessa valtuustossa vaikuttaa, olemme varavaltuutettuni Tiina Wiikin kanssa käyttäneet ääntämme myös somessa, missä sitä paremmin kuunnellaan ja missä se paremmin vaikuttaa.

Olemmekin saaneet melko merkittäviä asioita aikaan pieneksi ryhmäksi: kun toin somen kautta median ja poliisin salaileman grooming-ongelman julkiseen keskusteluun, somessa herännyt keskustelu loi poliisille painetta tiedottaa asiasta, ja näin asia lopulta päätyi myös valtamediaan ja vuoden puhutuimmaksi uutisaiheeksi.

Kun Oulu haaskasi valtiolta grooming-ongelman ratkaisemiseen annetut miljoonat Turvallinen Oulu -hankkeeseen, joka on silkkaa LGBT-propagandaa ja lasten seksualisointia, eikä sisällä mitään sellaista materiaalia, jonka voisi odottaa ainuttakaan seksuaalirikosta estävän, Tiina sai hankkeesta twiittaamalla aikaan kansainvälisen tason keskustelun hankkeesta. Hankkeen sisällöistä kuultuaan monet oululaiset raivostuivat ja vaativat valtuutetuiltaan vastauksia siihen, miksi he ovat tukeneet hanketta, jossa mm. laitetaan yläasteikäiset lapset selittämään luokan edessä, mitä tarkoittavat sellaiset pornosanaston sanat kuin "squirttaaminen", "BDSM" tai "voyerismi".

Tuloksia on tullut, mutta kahden hengen ryhmänä valtuustotyö helpottuisi paljon, koska tällöin esityksemme saataisiin aina valtuuston äänestettäväksi, koska esittäjälle on toinen valtuutettu kannattamassa esitystä.

Tie valtuustoon on kuitenkin ollut pitkä, joten kerrotaanpa siitä, miten olen tänne päätynyt ja millaiset elämänkokemukset ovat maailmankuvaani ja mielipiteisiini vaikuttaneet.

Suurin osa elämästäni on ollut hyvin liikkuvaa, ja vuosien varrella on tullut asuttua useissa maissa ja maanosissa ja nähtyä erilaisten kansojen elämänmenoa. Mukaan on tarttunut kielitaitoa seitsemän kielen verran. Varhaisimmat vuoteni asuin Brysselissä suomen- ja ranskankielisessä kodissa, ja sittemmin olen asunut mm. Ranskassa, Neuvostoliitossa, Hollannissa ja kahdessa eri Afrikan valtiossa. 

On vaikea olla huomaamatta Afrikan olevan aika erilainen kuin Eurooppa, kun sinut, perheesi ja muut ulkomaalaiset evakuoidaan kiireellä rahtilentokoneen perässä Keski-Afrikan tasavallasta, koska maassa alkoi vallankaappaus, joka lopulta jäi yritykseksi. Yhdestäkään valkoisten asuinmaasta ei ole moista äkkilähtöä tullut. 

Neuvostoliitto oli kokemus, joka olisi tehnyt hyvää vaikkapa marxilaiseksi ilmoittautuneelle ministeri Anderssonille. Kommunismin arki kun on kaukana nykypäivän kommunistien haavekuvista, vaikka ulkomaalaisina saimme tavan venäläistä selvästi parempaa kohtelua. Kun neuvostoelämän on kokenut, on mahdoton käsittää, miksi joku sellaista Suomeen haluaisi: kaikesta on koko ajan pula, ruokaa sai kaupasta useassa jonossa seisomisen jälkeen, ja ostamasi ruoka oli usein valmiiksi pilaantunutta. Väestön valtaenemmistö eli jatkuvassa pulassa ja puutteessa.

Kesälomalla Kajaanissa v. 1983.

Suomessa vietetyt ajanjaksot olivat aina mukavia, ja parasta oli päästä mummolaan Kajaaniin, missä mummo paistoi papan kalastamia muikkuja pannulla. Aina oikeassa voissa, tietysti.

Myöhemmin asuin Ranskan Strasbourgissa opiskellessani siellä IT-alan korkeakoulututkintoa, ja tein IT-alan töitä mm. järjestelmänvalvojana Ranskassa ja Hollannissa. Länsi-Euroopassa maahanmuuton ongelmat olivat tuolloin jo hyvin vakavia, koska massamuutto oli alkanut vuosikymmeniä aikaisemmin kuin Suomessa, ja Suomeen palattuani ymmärsin, että tämä muutos Suomessa täytyy estää ennen kuin meilläkin on ghettoja, joihin ei valkoinen uskalla mennä ja jotka näyttävät kuin kehitysmaan kortteleilta asukkaiden rikottua ja sotkettua kaiken mahdollisen.

Nuorempana olin arvoliberaali, ja kohdallani vihervasemmiston todeksi väittämä kohtaamisteoria - että ryhdyt monikulttuurin kannattajaksi kunhan vain kohtaat monikulttuuria - toimi päinvastaisesti: juuri monikulttuurin näkeminen aktivoi minut tekemään kaikkeni sen eteen, ettei Suomea pilata sillä.

Aloitin blogini jlokka.fi, jossa kirjoitin enimmäkseen maahanmuuttoon liittyvistä aiheista, kuten Lieksan kunnan vedätyksestä, jolla kerätiin valtiolta rahaa myöntämällä suuria toimeentulotukia maahanmuuttajille kaikkia säädöksiä rikkovilla päätöksillä. Ryhdyin myös tekemään videoita yhteiskunnallisista aiheista ja striimejä erilaisista tapahtumista, kuten vastaanottokeskusten perustamisia koskevista kuntalaiskeskusteluista, joissa tunnelma oli ajoittain hyvinkin kiihkeä.

Myöhemmin aloitin Tuukka Kurun ja Paavo Tajukankaan kanssa Monokulttuuri FM -lähetykset, ja Tiina Wiik, joka kutsuttiin alkuun vain vierailijaksi lähetykseen, otettiinkin pysyväksi lisäykseksi paneeliimme. Näin Tiinan kanssa tapasimme keväällä 2016, ja ennen vuoden loppua olimmekin jo pariskunta. Tiinan mukana talouteen tuli Kissy-kissa, ja kahnauksilta Kissyn ja Mugabe-koirani välillä vältytään sillä, että molemmat elikot ovat jaetussa huoltajuudessa ja viettävät meillä kumpikin osan ajasta.

Mugabe ei turhia stressaa. 

Arkielämämme on tavallista rauhallisesta kotielämästä pitävän pariskunnan elämää, vaikka jotkut striimejämme seuraavat joskus unohtavatkin, että meillä on elämää myös silloin, kun kamera ei käy: tehdään kotihommia, kyläillään anoppilassa ja ystävien luona, vietetään leffailtoja, ja joskus mennään ravintolaan syömään, kun vaihtelua kotoiluun halutaan. Saunailloista ei jousteta, ja nyt odotellaankin, milloin koivut olisivat siinä kunnossa, että pääsisi saunavihtojen tekoon, kun sauna ei koskaan aivan samaan yllä ilman vihtaa. Kun lomalle lähdetään, mennään Baltiaan, Lappiin tai kotimaassa kylpylään tai mökkeilemään.

Yhteiselon aloitettuamme alkoivat samalla yhteiset Vihapuhe FM -striimimme, joita teemme edelleen tiistaisin ja perjantaisin (dlive.tv/vpfm), ja ryhdyimme liikkumaan laajemmin kuvaamassa erilaisia tapahtumia, välillä ulkomaita myöten. Vuoden 2017 kuntavaalit olivat ensimmäinen yhteinen suuri projektimme, ja ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin saimme Oulun valtuustoon omalta listaltaan tulevan ehdokkaan. Nyt tavoitteena on tietysti täysi voitto eli valtuustopaikat molemmille.

Pohjois-Norjan Skibotnissa kiivettiin Jàvrelatnjan huipulle sotamuistomerkkiä katsomaan.

Minulle tärkeitä aiheita tulevaa valtuustokautta ajatellen ovat ennen kaikkea turvallisuus ja peruspalvelujen kunnostaminen. Turvallisuus kun on kaiken muun hyvinvoinnin edellytys: jos sitä ei ole, viihtyvyys kärsii, veronmaksajat ja yritykset kaikkoavat, eikä investointeja tule. 

Turvallisuutta hankitaan vain vahvoin ja nopein toimin: ulkomaalaisten rikollisuutta on ehkäistävä pyrkimällä minimoimaan rikoksissa yliedustettujen pakolaistaustaisten määrä poistamalla kaikki sellaiset houkuttimet, joita laki ei vaadi, ja kieltäytymällä vuokraamasta kaupungin tiloja vastaanotto- ja monikulttuurisuustoimintaan.

Jo arvolinjauksena kaupunki voi tehdä paljon asettamalla tavoitteeksi sen, että Oulu on muista "viisikkokaupungeista" poiketen suomalainen kaupunki, jonka asukkaiden hyvinvointia ja kaupungin kulttuuriperintöä pidetään arvossa, eivätkä kulttuurinrikastajat ole toivottuja, koska Oulun rikkaus on Oulussa ja oululaisissa, eikä kehitysmaakulttuuri elämäämme rikasta.

Oulun poliittinen kulttuuri on läpeensä epäterve. Vaikka kaupunginjohtaja puhuu kauniita päätöksenteon läpinäkyvyydestä, käytännössä Oulussa on läpinäkyvää vain se, minkä laki julkiseksi pakottaa, mutta ne kokoukset, joissa päätökset tehdään, tapahtuvat aina suljettujen ovien takana. Kaupunkilaisille esitetään valtuustosalissa vaalipuheita ja teatteriesitys, jonka kulun jokainen valtuutettu tietää etukäteen, koska kaikki asiat on jo päätetty muissa kokouksissa. Kaikista luottamuselinten kokouksista on tehtävä lähtökohtaisesti julkisia, ja asukkaille on annettava mahdollisuus vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin.

Salaisissa kokouksissa suhmuroinnin häpeällisin näytös oli viimevuotinen äänestys kaupungin toimien ulkoistamisesta. Tarkkaan suunnitelulla laskelmoinnilla kokoomuksen ja perussuomalaisten kesken taattiin valtuustoäänestyksen tasapeli, jonka ratkaisi puheenjohtaja Juha Hännisen (kok.) ääni. Kokoomus sai irtopisteet talousliberaaleilta kannattajiltaan, ja persut välttivät negatiivisen julkisuuden vaa'ankieliasemastaan huolimatta, koska päätöstä uutisoitiin kokoomuslaisen ratkaisemana päätöksenä. Tämä äänestys oli häpeäksi valtuustolle, ja kaupunkilaisten raivo oli täysin oikeutettua.

Työntekijöiden ulkoistaminen on vain pieni osa sitä, miten kaupungin ydintoimintoja ja palveluja on tasaisesti rapautettu ja infran korjausvelan annettu kasvaa, koska rahaa ei ole. Kuitenkaan raha ei koskaan ole loppu, kun päättäjien lemmikkihankkeista puhutaan. On laitettu 4000 euroa kappaleelta maksavia pyöränpumppuja, kuuden miljoonan kaupunkipyörät, joita ei lopulta edes saatu, yli 200 000 euron lamput Plaanaojan varteen, ja 20 miljoonaa on varattu Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihankkeeseen.

Päättäjät tuskin omaa talouttaan hoitaisivat näin holtittomasti, ja yhteistä taloutta tulisi hoitaa vastuullisimmalla mahdollisella tavalla. Jokaisen vuoden talousarviossa tulisi aloittaa siitä, mitkä ovat kaupungin ydintoimintojen tarvitsemat resurssit, ja mikäli ylijäämää laadukkaiden palvelujen ja infrasta huolehtimisen jälkeen jäisi, sekään ei ole aihe tuhlaamiselle vaan veroasteen laskemiselle.

Oulu on nyt 43 milj. euroa ylijäämällä valtion koronatukien ansiosta, ja ylijäämä kasvaa koko ajan. Siitä huolimatta valtuustossa ei suunnitellakaan viime vuoden säästötoimien, kuten veroasteen noston ja työntekijöiden etuuksien leikkaamisen, perumista, vaikka valtion koronatuki on juuri koronasta johtuvien leikkausten välttämiseen tarkoitettu. Heillä kun on aina mielessään muuta käyttöä rahalle: elämysareenoita, aurinkopaneeleja, pyöräilybaanoja ja ties mitä. Ja koska koronatukia ei ole korvamerkitty, valtuusto voi näin toimia.

Kaupungin iskulause on "valovoimainen, vetovoimainen, pitovoimainen Oulu", mutta sen politiikka ei ole sitä tuottanut vaan näivettänyt Oulua ja asukkaiden hyvinvointia ja viihtyvyyttä. Minun tavoitteeni on Oulu, jossa kaupungin taloutta hoidetaan vastuullisesti, oululaisten etu on jokaisen päätöksen lähtökohta, perheitä ja yrittäjyyttä tuetaan ja jossa oululaisuus on ylpeyden aihe sen sijaan, että oululaisuutta ylenkatsotaan väittämällä asukkaille, että he eivät ole rikkaus ja voimavara, mutta kaupungin kerrostalot täyttävät somalit ovat.

Oulu on oululaisten edunvalvontakoneisto, ja he ansaitsevat parempaa kuin sen, mitä heille on päättäjien taholta tarjottu. Lähes joka toinen oululainen jättää kuntavaaleissa äänestämättä, ja osa epäilemättä siksi, että he ovat menettäneet luottamuksen kuntapolitiikkaan. Ymmärrän tämän täysin, mutta jos nykymenoon tyytymättömät eivät äänestä, nykymeno vain jatkuu.

Minua on muun valtuuston taholta kutsuttu häiriköksi ja yhteistyökyvyttömäksi, ja kannan nämä nimittelyt ylpeydellä: kun olet häiriöksi suhmuroinnille, salailulle ja kaupungille tuhoisan politiikan tekemiselle, olet tehnyt ainakin jotain oikein.